Simulaatiot mahdollistavat kokemuksen kautta oppimisen todellisuutta jäljittelevässä ympäristössä.

Vuonna 2006 ideoimme hyötypelin ja päätimme perustaa yrityksen sen ympärille.

Monille esiintyminen on epämiellyttävä loikka pois omalta mukavuusalueelta. Kuitenkin parhaassa tapauksessa esiintyminen voi olla sekä puhujalle itselleen että yleisölle mieleenpainuva ja positiivinen elämys. 

Informaatioteknologia tarjoaa aina vain parempia ratkaisuja myös opiskelulle. Nopeasti muuttuvassa maailmassa uusille e-oppimisratkaisuille onkin selkeä tarve, sillä ne tehostavat oppimista ja tekevät siten eri alojen toimijoista joustavampia ja kilpailukykyisempiä. 

Erilaiset nettikilpailut ovat toimivimpia tapoja saada asiakkaasi tai sidosryhmäsi kiinnostumaan asiastasi. Kilpailuja on ollut netissä jo kauan, mutta nykyisellä SOME-aikakaudella niitä on entistäkin helpompi toteuttaa ja markkinoida.

Lähes jokainen kuljettaa mukanaan älypuhelinta tai tablettia, ja niitä halutaan käyttää sujuvasti monenlaisilla sovelluksilla. Mobiilialustoille soveltuvat teknologiat ovatkin tulleet hyvin suosituiksi ja ne ovat alkaneet korvata mm. animaatioissa ja peleissä aiemmin käytettyjä Flash-sovelluksia.  

Tuo ohjeet sinne, missä niitä oikeasti tarvitaan. Tutustu uusimpaan ratkaisuumme!

Hyvin toteutettuina verkkokurssit innostavat oppimaan jo pelkästään tekstin ja kuvien avulla. Lisätehoa opiskeluun saat vuorovaikutteisilla peleillä ja tehtävillä. 

Koko kaupunki askeltaa -kilpailu käynnistyy jälleen, ja nyt ratkaistaan,  mikä seuraavista kaupungeista, Oulu, Tampere, Turku vai Vantaa, pääsee pisimmälle maailmankartalla.

HappyWise on mukana BODEGA-projektissa, jossa tutkitaan rajavalvontaa sekä kehitetään innovatiivisia ja eettisesti kestäviä sosio-teknisiä ratkaisuja helpottamaan rajavalvojien ja matkustajien toimintaa rajanylityspisteissä.

Visuaalisuus on yksi tärkeimmistä asioista markkinointiviestinnässä. Rakenna yrityksesi visuaalista identiteettiä huomioimalla kohderyhmän lisäksi yrityksesi arvot ja kilpailuedut.

Messut ovat monelle yritykselle vuoden tärkeimpiä tapahtumia. Ne ovat paikkoja, joissa solmitaan uusia kumppanuuksia, hankitaan asiakkaita ja rakennetaan positiivista yrityskuvaa. Menestyt messuilla, kun valmistaudut hyvin, pakkaat mukaan iloista mieltä ja muistat myös jälkityöt.

Koska perehdyttäminen on yksi HappyWise Trainerin suosituimpia teemoja, kokosimme vinkit, kuinka rakentaa tehokas perehdytysmateriaali e-oppimisympäristöön.

HappyWise Express 2 -esittelyohjelma on näyttävä ratkaisu esitysmateriaalien hallintaan. Katso kuinka saat helposti hallinnassa pysyvän esittelyn käyttöösi. 

HappyWise Express 2 -esittelyohjelma on näyttävä ja edustava, ja se myös taipuu moneen.  Esitys kulkee mukana kaikkialle, ja sitä voi käyttää tarvittaessa offline-tilassa myös tabletilla ja älypuhelimella. Tutustu kuinka esittelyohjelma voi tehostaa yrityksen myyntiä yhden työviikon aikana.

Yhä useampi vanhus asuu nykyisin kotona laitoshoidon sijaan, ja tämä on monille vanhuksille hyvä asia. Ilmiön kääntöpuolena on kuitenkin yksinäisyys ja syrjäytyminen sekä niistä aiheutuvat ikääntymisen nopeutuminen ja erilaiset sairaudet. HappyWise oli mukana kansainvälisessä Join-In-tutkimusprojektissa, joka etsi ratkaisuja vanhusten syrjäytymisen ehkäisyyn ja toiminnalliseen aktivointiin.

HappyWise oli mukana kolmivuotisessa tutkimus- ja kehitysprojektissa nimeltään Join-In. Projektin tavoitteena oli tutkia vanhusten toiveita ja asenteita tietotekniikkaa ja digitaalisia pelejä kohtaan. Tuloksena syntyikin laaja tietopaketti, ja pääset tutustumaan aineistoon tästä artikkelista. Jos tarvitset lisätietoa, otathan yhteyttä!