Aurajoen maisemissa oli syksyllä jännittävä kilpailu, jonka tavoitteena oli saada turkulaiset kuuhun arkiliikunnan avulla. Kilpailijat kirjasivat liikuntasuorituksensa tekemäämme sovellukseen, joka näytti liikunnan määrän reitillä kuuhun.

Tamperelainen Serveco perehdyttää työntekijänsä helpolla tavalla HappyWise Trainer -oppimisympäristössä. 

Lähes jokainen kuljettaa mukanaan älypuhelinta tai tablettia, ja niitä halutaan käyttää sujuvasti monenlaisilla sovelluksilla. Mobiilialustoille soveltuvat teknologiat ovatkin tulleet hyvin suosituiksi ja ne ovat alkaneet korvata mm. animaatioissa ja peleissä aiemmin käytettyjä Flash-sovelluksia.  

Yhtiön palvelut, sähkön siirto, kaukolämmön myynti ja asennuspalvelut, käydään läpi tekstin, kuvien ja animaatioiden avulla.

Hyvä työilmapiiri rakentuu jokaisen yksilön asenteista ja vuorovaikutustaidoista. Tämän ajatuksen pohjalta aloimme suunnitella leikkimielistä testiä, jonka avulla kaupungin työntekijät pääsevät miettimään omia asenteitaan.

Ruostumattomasta teräksestä säiliöitä valmistava Tankki Oy käyttää edustavaa digitaalista esitystä, joka pysyy yhdenmukaisena kaikille esittelijöille, ja jota voi käyttää myös tableteilla.

Atria käyttää HappyWise Express 2 -esittelyohjelmaa rakentaessaan yrityskuvaansa avoimempaan suuntaan. Esitys palvelee koko konsernin lisäksi Suomen, Skandinavian, Baltian ja Venäjän liiketoiminta-alueita.

Kastelli-talot tilasi meiltä animaation, jolla havainnollistetaan lämmöntuotantojärjestelmien toimintaa. Tuloksena oli selkeä ja tyylikäs kokonaisuus, jonka avulla monimutkaiset tekniset prosessit avautuvat.

Turun seudun vetovoimatekijöitä on mukava esitellä näyttävän ja helposti ajantasalla pysyvän HappyWise Express 2 -esittelyohjelman avulla. Käyttäjät saavat uusimmat sisällöt näkyviin esittelyohjelman päivitystoiminnolla. Itse esitys toimii ilman verkkoyhteyttä ja siten sitä voi käyttää kaikkialla, missä tietokonekin on käytössä.

Koko Oulu askeltaa – maailman ympäri oli Oulun kaupungin liikuntapalveluiden toteuttama terveysliikuntakampanja, joka kannusti oululaisia kävelemään.

Olemme toteuttaneet eri alojen yrityksille onnenpyöräpelejä yksilöllisillä ilmeillä. Yksinkertainen, nopeasti etenevä ja offline-tilassa toimiva onnenpyörä on hyvä houkutin messuständeillä.

Air Wise talotekniikan ratkaisuja tarjoavana yrityksenä mietti, kuinka kertoa monimutkaisia teknisiä prosesseja omaavista laitteistaan mahdollisimman ymmärrettävästi myös muille kuin alan asiantuntijoille. Vastauksena tähän Air Wise tilasi meiltä esittelyohjelman.

Toteutimme Oulun ammattikorkeakoululle räätälöityjä pelillisiä tehtäviä HappyWise Trainer -oppimisympäristöön talvella 2014. Asiakkaamme on hyvin tyytyväinen lopputulokseen ja jatkossa opettajat pääsevät tekemään uusia kursseja helposti myös itse.

Meranti Siivouspalvelut käyttää henkilöstönsä perehdyttämisen tukena helppokäyttöistä HappyWise Trainer -oppimisympäristöä. Työvoimaintensiivisessä yrityksessä aikaa säästyy muihin tärkeisiin tehtäviin, koska esimiesten tekemä perehdytystyö on vähentynyt ja uudet työntekijät tutustuvat työhönsä itsenäisesti toiminnallisten verkkokurssien avulla.

Asiakaskohtaamisten tutkimiseen erikoistunut Palvelu Plus Oy hyödyntää HappyWise Traineria eri puolilla Suomea työskentelevien kenttätyöntekijöidensä kouluttamisessa. Kyselimme käyttökokemuksia noin puolen vuoden käytön jälkeen, ja palaute oli erinomainen.

Uusi insinööriliitto käyttää labyrinttipeliä messuilla. Pelaajan tehtävänä on auttaa insinööri ulos pimeästä sokkelosta kohti valoisampaa työpäivää. Eteenpäin pääsee vastaamalla kysymyksiin oikein. Peli asennetaan tietokoneelle ja sitä käytetään ilman verkkoyhteyksiä.

Porin seudun matkailupalveluita markkinoiva Porin Seudun Matkailu Oy MAISA tilasi meiltä monipuolisen esittelykokonaisuuden markkinoinnin tueksi. Esittelyohjelman ilme suunniteltiin vetovoimaiseksi tukemaan yrityksen olemassaolevaa visuaalista ilmettä.

Pelillinen oppimisympäristö Pupa markkinoi puhtausalaa ja kouluttaa alalla työskenteleviä. Opiskelijat löytävät Pupasta siivoustyön menetelmiin ja ainevalintoihin liittyviä kursseja ja tehtäviä, kuten muistipelejä, ristikoita, monivalintakysymyksiä sekä toimistonsiivous- ja ajolinjapelit.

Alakoululaisille suunnattu kestävän kehityksen opetuspeli Growwwings.net opetti ympäristöön liittyviä asioita erilaisten pelien ja tehtävien avulla.

Kuinka houkutella kävijöitä omalle messuosastolle? Tämä on varmasti tuttu kysymys monille messuille lähteville. HappyWisen messupelit on suunniteltu vastaamaan juuri tähän haasteeseen ja samalla ne myös tiedottavat ja viihdyttävät. Fingrid on hyödyntänyt Rakenna reitti -peliä mm. Farmarimessuilla.